Saturday, October 29, 2005

Uusi kamera

Ostin lopulta uuden kameran sen vanhan Canon Poweshot A60:n tilalle, joka koki kesällä ikävänkohtalon.

Kesti melko kauan, ennen kuin lopulta päädyin tähän Canon Powershot A610 malliin.

Canon 610 - 5Mpix

Hankalaksi valinnan teki se, että vaikka periaatteessa tarvetta oli lähinnä vain helppokäyttöiselle peruskameralle ("point-and-shoot"), niin itse kuitenkin tykkään säätää valotusta yms. käsin aika useinkin. Loppusuoralla olivat joko Canon ixus 40 tai ixus 50, sekä mahdollisesti Panasonicin FZ5.

Ixusten hinta on viimeaikoina laskenut aika alas, ixus 40 lähtee noin 260EUR ja 50 myös noin 300EUR. Lisäksi niillä on kohtuullisen hyvä kuvanlaatu ja ne ovat todella pieniä! Huonona puolena taas on se, että juuri mitään ei voi säätää, eli kaikki menee automatiikan mukaan.

FZ5 puolestaan on enemmän "oikea kamera", ja siitä löytyy mukavasti säätövaraakin. Lisänä vaikuttava zoomi ja kuvanvakain. Hinta nousee tosin 500EUR tietämiin, ja käyttöliittymä on näin Canoniin tottuneelle vähän outo. Ilmeisesti ko. kameraa ei oikein enää tuoda maahan, sillä ainakin verkkokaupan tietojen mukaan varasto on tyhjä myös maahantuojalla. Muualla tuosta taas pyydetään melkoisen suolaisia hintoja.

Lopulta päädyin sitten tuohon Canonin A610 malliin, lähinnä siitä syystä, että siinä on tarvittavat manuaalisäädöt, joka nosti sen ixusten ohi. Harkitsin myös A520 mallia, mutta koska eroa malleilla ei ole muuta kuin 5Mpix vs 7Mpix ja hintaa tulisi lisää 70EUR, päätin tyytyä tuohon pienempään. Tällä kuitenkin tullaan kuvaamaan lähinnä skidiä eri tilanteissa, ja siihen oli jo A60:n 2Mpix ihan riittävä.

Lyhyen kokeilun perusteella tämä on ihan ok peli. Hiukan isompi kuin A60, eli ei tosiaan mikään Ixus:n tyylinen ultra kompakti kamera kyseessä. Itseasiassa taitaa olla aika lähellä FZ5:n mittoja. Tuntuma lähes identtinen tuon A60:n kanssa. Taittuva LCD on kiva ominaisuus, varsinkin kun se on suurempi ja kirkkaampi kuin A60:n vastaava. Zoomi on 4x, kun A60:ssä se oli 3x. Pikseleitä yli tuplasti enemmän, ja varsin nopea tuntuu olevan. Huonona puolena sanoisin yllättävän äänekkään zoom moottorin äänen. Videokuvaa tällä kuvaa aika hyvin, paitsi että mikrofoni ottaa todella paljon rahinaa mukaan, ilmeisesti mikrofonin sijoittelu ei ole hirveän onnistunut, ja muovinen kuori aiheuttaa paljon noita sivuääniä. Kokonaisuutena olen ihan tyytyväinen, tosin vielä jäi arveluttamaan, olisiko Ixus sittenkin ollut parempi valinta, se nimittäin olisi todella paljon pienempi ja kuitenkin "oikeaa" kuvaamista varten tarvitsee vielä toisen kameran jossain vaiheessa. No, tuo koko onkin ainoa mikä puhuu Ixusen puolesta. A610 on hyvä kompromissi meikäläisen tarpeisiin, sanoisin. Eikä hirveän kalliskaan.

1 comment:

Anonymous said...

Kylla, luultavasti niin se on